Kiropraktiikka ja masennus
 

Kävin ensi kerran kiropraktikolla pitkään jatkuneen alaselkävian vuoksi keskellä vaikeaa masennusjaksoa. Olin aluksi todella hermostunut, sillä en ollut aikaisemmin käynyt kiropraktikolla enkä uskonut hänen osaavan auttaa. Halusin kuitenkin yrittää mitä tahansa vaihtoehtoa, sillä lista kipulääkkeiden ja lihasrelaksanttien haittavaikutuksista ei ollut houkuttelevia – ne olivat pelottavia. Vaikka lääkkeistä olisikin ollut apua, en vain halunnut kehooni mitään sellaista, koska masennuslääkkeet olivat jo osa jokapäiväistä elämää.

Ensimmäisen hoidon jälkeen olin varma, että kuolen. Oloni oli kauhea, mutta kiropraktikko kertoi sen olevan aivan normaalia. Muutaman tunnin kuluttua oloni alkoi helpottaa ja sen myötä mielialani kohota. Selkäkipuni alkoi hellittää muutaman kerran jälkeen, mutta mikä tärkeintä, kuuden vuoden taistelu masennuksen kanssa loppui kuin seinään eikä se ole koskaan palannut. Myönnän lieviä jaksoja, jolloin masennus on hieman vaivannut, mutta jaksot ovat olleet epäsäännöllisiä ja haihtuneet aina hoidon myötä.

Kiropraktiikka on muuttanut koko suhtautumiseni elämää kohtaan positiivisemmaksi. Nautin jälleen elämästäni, välitän miltä näytän ja herään aamuisin virkeänä ja iloisena.

En osaa kiittää riittävästi kiropraktiikkaa. Ennen en osannut miettiä tulevaa, mutta nyt osaan jo suunnitella opiskelun jälkeistä elämääni ja asettaa tavoitteita.

Olin aluksi todella epäluuloinen kiropraktiikkaa kohtaan, mutta hoitoni myötä olen todella vakuuttunut.

S.S. 24 v.