Kiropraktiikka ja alaselänkipu
 

Nimeni on Marja ja olen 49-vuotias. Kiropraktikolle hakeuduin työkaverini ”pakottamana,” kun valitin jatkuvasti selkääni ja jalkaan säteilevästä hermosärystä. Alaselkä alkoi vaivata pikkuhiljaa muutaman kuukauden aikana, luultavasti istumatyöstä johtuen. Lopulta se paheni niin, että kohdallani harkittiin leikkaushoitoa. Olin kuullut tuttavani kertomuksen, että selkä voi mennä leikkauksen jälkeen vielä huonommaksi, joten kieltäydyin leikkauksesta. Jatkoin vahvojen särkylääkkeiden syöntiä vaikka se ärsytti vatsaani huolestuttavasti, mutta kipu oli niin voimakasta, että oli vaan pakko. Olin myös usein sairaslomalla selkäni tähden, koska aloin kärsiä uupumuksesta kivun aiheuttaman unettomuuden vuoksi.

Koitin muitakin hoitoja, mutta minulle sanottiin aina parin hoitokerran jälkeen ettei minua voida auttaa. Aikaa myöden koko kehoni tuntui antavan periksi. Päänsäryt olivat päivittäisiä, samoin hartiat olivat aina jumissa ja kävelymatka lyheni ihan silmissä.

Työkaverini toi minut hoitoon kiropraktikolle. Parin viikon jälkeen päänsäryt olivat loppuneet, samoin hartioiden kireys. Alaselkäkin alkoi parantua ja pari kuukautta hoidon aloittamisesta aloin nukkua normaalisti ja mikä parasta, täysin ilman lääkitystä.

Kiropraktiikka on kohdallani toiminut paremmin kuin mikään muu hoito. Olen jälleen energinen ja voin jatkaa harrastuksiani ilman pelkoa selkäkivusta.

M.V.